Blogi

Laskiaistapahtuma Uudenkaupungin Työväentalolla – tule mukaan!

tyovaentalolle-jaana0861Tervetuloa kaikille avoimeen laskiaistapahtumaan Uudenkaupungin Työväentalolle ensi sunnuntaina 15.2.2015 klo 14.00 – 16.00.

Lumen puutetta korvaamaan on lapsille luvassa mm. poniajelua sekä Kerttu Aaltosen hauska puuhapaja.

Tule myös myymään ja ostamaan!

Tapahtumassa myös koko perheen kirpputori – tule tekemään löytöjä tai myymään pieneksi jääneet lasten vaatteet, leluja ja muuta ylimääräistä tavaraa, mitä kotoasi löytyy. Tarjoamme ilmaisen pöydän.

Varaa ilmainen pöytä sähköpostitse: pirjo.m.pesola@uusikaupunki.fi tai puhelimitse: Ritva Vasama, 044 258 1477.

Puffetti

Tapahtuma on ilmainen

ps. Tule juttelemaan paikallisen kansanedustajaehdokkaan kanssa sinulle tärkeistä asioista.

 

Hyvät ystävät

Olin 10-vuotias pikkutyttö, kun perheellemme ilmoitettiin, että viisivuotias pikkusiskoni aloittaisi koulunsa Jyväskylän kuurojen koulussa vuoden kuluttua. Uusikaupunki ei kuulunut Turun kuurojen koulun oppilaaksiottoalueeseen ja siksi 6-vuotiaan siskoni tuli käydä koulua kaksi viikkoa Jyväskylässä ja aina kahden viikon jälkeen olisi mahdollisuus viettää viikonloppu kotona. Vanhempani kertoivat minulle, että he eivät missään tapauksessa suostuisi antamaan vain 6-vuotiasta siskoani sisäoppilaitokseen. Isäni sanoi tekevänsä kaikkensa, jotta Uusikaupunki saataisiin Turun kuurojenkoulun piiriin. Minulle asiasta kerrottiin siksi, että jos hanke ei onnistuisi perheemme tulisi muuttamaan kesällä – todennäköisesti Vehmaalle.
Asiat etenivät ja keväällä 1978 lähdimme koko perheen voimin Helsinkiin, olimme matkalla sosiaali- ja terveysministeriöön tapaamaan upouutta ministeri Työläjärveä, jolle isäni oli tehnyt vaalityötä edellisissä eduskuntavaaleissa. Ministeri kertoi meille, että siskoni saattoi syksyllä aloittaa koulunkäyntinsä Turussa, oppilaaksiottoaluetta tullaan muuttamaan niin, että Uusikaupunki liitettiin Turun koulupiiriin kuurojen oppilaiden osalta. Minä, 10-vuotias tyttö ymmärsin, että tämä on nyt sitä politiikkaa.

“Ymmärsin, että politiikka on tekoja, ei tyhjiä lupauksia ja sanoja.”

Hyvät ystävät, tuolla Helsingin matkalla tapahtui jotakin hyvin tärkeää, minä näin ja koin, miten ihmisten arkea voidaan muuttaa politiikalla paremmaksi ja inhimillisemmäksi. Ymmärsin, että politiikka on tekoja, ei tyhjiä lupauksia ja sanoja. Ja sillä samalla tekojen tiellä tässä ollaan – minä olen politiikassa parantaakseni ihmisten arkea ja kunnioituksesta sitä työtä kohtaan, jota minua vanhemmat sukupolvet ovat tehneet maatamme rakentaessaan. Suomi on hyvä maa, mutta se ei ole vielä valmis.

Hyvät ystävät, oletteko huomanneet, että viime vuosina Suomessa sekä tuloerot että eriarvoisuus ovat kasvaneet? Tämä tarkoittaa sitä, että rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Tämä näkyy sekä arjessa että tilastoissa. Suomalaisista lapsista 100 000 elää pienituloisissa perheissä ja 30 000 suomalaislapsen perhe kärsii vakavia puutteita arjessa selviytymisessä. Suomessa asuu 200 000 köyhää eläkeläistä, joilla on suuri huoli siitä, että miten selviää taloudellisesti, kun lääkäri kirjoittaa uusia lääkkeitä, tai kun verikokeessa käynti maksaa 25 euroa kerta ja kontrolleissa pitäisi käydä viikottain. Olen tällä viikolla tavannut entisen yrittäjän, joka kertoi, että hänen täytyi lopettaa yrityksensä, sillä hän ei ole pystynyt maksamaan itselleen lainkaan palkkaa viimeisen vuoden aikana. Hyvät ystävät, hyvinvointivaltiomme suureksi ongelmaksi on tullut köyhyys.

Ensimmäinen vaaliteemani onkin pyrkiä vähentämään köyhyyttä, koskipa se sitten lapsiperheitä, eläkeläisiä tai pien- ja yksinyrittäjiä.

Köyhyys koskettaa myös työttömiä. Suomessa on valtavasti tekemätöntä työtä – nyt on vain saatava työ ja ihminen kohtamaan – meidän on rakennettava turvaverkostoja, jotta yksikään ihminen ei putoa verkoston ulkopuolelle. On pidettävä huolta – ihan jokaisesta suomalaisesta. On luotava työtä, sillä säännöllinen palkkatulo luo arjen turvallisuutta.

Suomessa on tapahtunut viime aikoina surullisia asioita. Yliväsyneet ja uupuneet äidit päätyvät kammottaviin tekoihin, kun tunnelin päässä ei näy valoa. Väitän, että terveydenhuollon ja kasvatuksen ammattilaiset näkevät hyvin nopeasti, kuka apua tarvitsisi. Vaan, miksi apu ja sen tarve eivät kohtaa. Suomessa asuu 18 000 lasta kodin ulkopuolella sijoituskodeissa. Kun yhden kodin ulkopuolisen sijoituksen hinnalla voisi saada 3000 tuntia kotipalvelua, miksi siis kotipalvelua ei ole saatavilla. Kun yhden lapsen sijoituksen hinnalla olisi mahdollisuus saada 1000 tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa tai 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, niin miksei meillä ole mahdollisuus toteuttaa riittävästi tällaista ennaltaehkäisevää toimintaa. Varhainen tuki tarkoittaa sitä, että puututaan ajoissa. Varhainen puuttuminen voi olla se valo tunnelin päässä, toivon valo, joka auttaa jaksamaan. Meidän tulee huolehtia siitä, että meillä on riittävästi erilaisia tukirakenteita, joilla me voimme tukea uupuneita vanhempia vaativassa kasvatustehtävässä. Köyhyys ja uupumus eivät ole häpeä, mutta ne syövät ihmisarvoa – kotipalvelu ja erilaiset perheen tukimuodot voisivat olla vastaus monen perheen tilanteeseen. Suomalaiset sosiaalityöntekijät uupuvat taakkansa alle, kun varhaisen puuttumisen malli ontuu pahasti. Suomi ei ole vielä valmis.

Suomessa on 170 000 yksinyrittäjää, mikä on 65 % kaikista yrittäjistä. Yrittäjän arki ei ole ruusuilla tanssimista, tai jos on, niin kovin piikikkäitä nuo ruusut tuntuvat olevan. Yksi suuri ongelma on se, että yrittäjien koulutukseen tulisi panostaa huomattavasti enemmän. Yrittäjiä kouluttavat usein henkilöt, jotka eivät itse ole koskaan olleet yrittäjiä – jokaisella alkavalla yrittäjällä on mielikuva ja unelma oman yrityksen menestyksestä, koulutuksessa helposti vahvistetaan näitä mielikuvia sen sijaan, että kerrottaisiin suomalaisen pienyrittäjän arjen haasteista. Nuoret yrittäjät tarvitsisivat tietoa ja taitoa niihin tilanteisiin, jolloin oma yrittäminen ajautuu vaikeisiin tilanteisiin ja koko yrittäminen joutuu vaakalaudalle – tällaista koulutusta pytyy antamaan vain kokenut yrittäjä. Tarvitaan kokemusta, kokemusta vaikeista hetkistä ja vastoinkäymisistä, ei sankaritarinoita pikavoitoista. Yrittäjyys on kovaa työtä. Pienyrittäjän suurimmat ongelmat ovat nykyiset verotuskäytännöt sekä ongelmat sosiaaliturvassa.

Siksi toinen vaaliteemani onkin pien- ja yksinyrittäjien tukeminen. Pienyrittäjät ovat avain suomalaisen yhteiskunnan nousuun.

Vanhusten ja vammaisten omaishoitajien arki on Suomessa todella raskasta. Omaishoidon pieni tuki vaihtelee kunnittain, eikä sijaisiakaan tahdo saada silloin, kun olisi tarve hengähtää ja kerätä voimia. Omaishoito on aina yksillöllinen ratkaisu – jokainen hoidettava kun on yksilö, jolla on omat yksilölliset tarpeet hoidon suhteen. Suomalainen vanhushoito laskee hyvin paljon tulevaisuudessa omaishoidon varaan. Tämän vuoksi meidän on luotava sellaiset työolosuhteet, että omaishoitajan on mahdollisuus yhdistää työ ja omaishoitajan tärkeä tehtävä. On myös tuettava omaishoitajien jaksamista.

Kolmas vaaliteemani onkin saada omaishoitajien taloudellinen tuki yhtenäiseksi ja tukea heidän jaksamistaan arjessa.

Vakka-Suomi tarvitsisi oman kansanedustajan. Tällä alueella on paljon asioita, joita tulisi ajaa eduskunnassa – Suomi ei pääty Turkuun, niin mukava kaupunki kuin se onkin. Meillä on paljon erityisosaamista, tarvitsemme uusia innovaatioita, jotta alueemme voisi kehittyä ja valmistautua tulevaisuuden haasteisiin. Meillä ei ole varaa vain odottaa tulevaisuutta, vaan valmistautua siihen ja olla itse mukana tekemässä sitä.

Toivoisin, että me vakka-suomalaiset pystyisimme katsomaan yhteistä hyvää yli puoluerajojen. Denis Waitleyn sanoin: elämässä on kaksi perusvalintaa: ihminen voi hyväksyä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat – tai hyväksyä vastuu niiden muuttamisesta. Lupautuessani kansanedustajaehdokkaaksi valitsin tietoisesti tuon jälkimmäisen vaihtoehdon – olen luvannut tehdä voitavani, jotta Suomesta ja Vakka-Suomesta tulisi parempi paikka meille jokaiselle.

Kohtaamiset ovat tärkeitä. Pirkko Työläjärven kohtaaminen oli tärkeä hetki minulle. Yhtä tärkeää on kohdata ja kuunnella ihmisen huolia ja murheita, vielä tärkeämpää on pyrkiä muuttamaan huonoja olosuhteita paremmaksi. Politiikka on tekoja, tekoja meidän suomalaisten parhaaksi.

Hyvät ystävät,

köyhyyden vähentäminen, pien- ja yksinyrittäjien tukeminen sekä omaishoitajien resurssien turvaaminen – siinä työtä yhdelle kansanedustajalle. Olen kasvanut demariperheessä, jossa minut on kasvatettu pitämään heikomman puolta. Kuten sanoin, sillä tiellä ollaan, tekojen tiellä – ja hyvät ystävät, sillä tiellä on hyvä kulkea – yhdessä teidän kanssanne.

 

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus

uudenkaupungin-rauhanpuisto_6102-1024x678

Tämän vuoden vanhustenviikon teemana on “arvokas vanhuus on ihmisoikeus”. Oli suuri ilo ja kunnia olla Uudenkaupungin vanhustenviikon pääjuhlan juhlapuhujana. Olen itse siinä iässä, että puhun lähes päivittäin ystävieni kanssa vanhuspalveluista – meillä on iäkkäät vanhemmat. Keskustelun kohteena on erilaiset kotona asumista tukevat palvelut; raha-asioiden hoitaminen, ruoka- ja siivouspalvelut, lumen luonti talvella jne. Erilaisia ratkaisuja on yhtä paljon kuin meitäkin, sillä lähtökohtana on yksilöllisyys.

Juhlapuheessani muistelin lapsuuteni jouluja; kävin isäni kanssa 29 jouluna esiintymässä vanhainkodissa. Ensimmäinen jouluaaton esiintyminen oli, kun olin kuusivuotias. Olimme “tuuraamassa” seurakunnan edustajia, jotka eivät jostakin syystä päässeet. Tästä alkoi perinne, joka jatkui isäni kuolemaan saakka. Oma jouluaattomme vietto alkoi aina esiintymisen jälkeen. Pieni lapsikin ymmärsi, miten tärkeää tuo esiintyminen oli vanhuksille, jotka viettivät joulua laitoksessa ilman omaisia. Joidenkin vanhusten kanssa tutustuimme, joillekin ehdin laulaa vain yhtenä jouluna. Kätellessämme vanhuksia, vaihdoimme aina muutaman sanan – lähes jokainen muisteli kotona vietettyjä jouluja. Miten tärkeää olikaan saada jakaa muistoja jonkun kanssa ja jouluun liittyy paljon ikimuistoisia hetkiä.

Yhtä lailla tärkeää on myös se, että lapsi saa nähdä lähellään myös vanhuksia. Lapsikin miettii vanhenemista ja kuolemaa. Viimeksi tänään viisivuotias kummityttöni kysyi, miltä se tuntuu, kun ihminen kuolee. Samainen neitokainen sanoi jokin aika sitten mummulleen: ” Mummu, ethän sinä unohda minua sitten, kun olet mennyt taivaaseen.” Yhtä hellyttävää oli 7-vuotias Helmi, joka sanoi mummulle: ” Mummu, minä toivoisin sinun elävän niin vanhaksi, että näet minut aikuisena.” Lapsen pitää saada ajatella ääneen ja jakaa näitä kysymyksiä aikuisten kanssa, vaikka valmiita vastauksia ei aina olisikaan.

Hyvä ja arvokas vanhuus ei saa olla rahasta kiinni. Siinä on kysymys paljon tärkeämmästä asiasta – ihmisarvosta. Vanhuksista puhuttaessa unohdetaan usein, että puhutaan ihmisistä, yksilöistä. Ikä ja vanhuus ovat hyvin yksilöllinen asia. Vanhuuden kokemiseen vaikuttavat monet asiat, mm. eletyt vuodet ja niiden aikana kerätyt kokemukset, sairaudet, geenit jne. Kun oma mummuni täytti 70, hän kuiskasi, ettei tunne itseään vielä 70-vuotiaaksi. Kun sitten kysyin, minkä ikäseksi hän itsensä tuntee, oli vastaus olemassa – 50-vuotiaaksi.
Arvokas vanhuus on hyvää vanhuutta ja hyvä vanhuus voi olla hyvinkin erilaista. Joku kaipaa toimintaa, toinen taas rauhaa, kolmas ystäviä ympärilleen, neljäs jotakin ihan muuta. Jokainen vanhus itse on paras määrittäjä sille, mitä juuri hänelle tarkoittaa hyvä vanhuus.
Kun 17-vuotias kummityttöni sanoi minulle TAYKSin syöpäosastolla ” Mitä sinä Jaana itket,minulla on ollut ihan mahtavan hieno elämä”, ymmärsin, ettei tässä elämässä ole vuosilla merkitystä. Merkitystä on eletyllä elämällä; kokemuksilla, muistoilla, kivulla, suruilla ja rakkaudella – niistä on elämä tehty. Elämä on lahjaksi saatu – iloitaan siitä hyvät ystävät. Iloitaan siitä tänään!

 

KULTTUURI = PÄÄOMA

IMG_0850-1024x682

Nykytaiteen museo Kiasman seinässä on ollut jonkin aikaa luettavissa ylläoleva julistus isoin punaisin kirjaimin. Uudenkaupungin museo onnistui yllättämään ja tarjosi yhden kesän hienoimmista kokemuksista. Vein museoon kolme alle kouluikäistä kummilastani ja yllätys oli suuri, kun en ollut saada joukkoa ulos museosta. Olisi pitänyt ottaa eväät mukaan ja varata koko päivä. Erityiskiitos piharakennuksen leikkimahdollisuuksista – suosittelen kaikille lapsiperheille, jotka miettivät, mitä tänään tehtäisiin. Museo lumosi pienet kävijät, jotka odottavat jo innolla seuraavaa museokäyntiä.

Lontoon School of Economicsin tutkija on pyrkinyt etsimään rahallisen arvon aktiiviselle museokäynneille. Saatujen tuloksien mukaan museot parantavat ihmisen onnellisuutta ja hyvinvointia lähes yhtä paljon kuin 4000 euron lisäansiot vuodessa. Ei siis hassumpi sijoitus neljän euron pääsymaksulla (alle 18-vuotiailta ei ole pääsymaksua)!

Crusell-viikkoa on hiottu yli kolme vuosikymmentä – se tuntuu ihastuttavan ja hieman myös vihastuttavan vuodesta toiseen. Kiitos jokaisesta palautteesta, jonka sain viikon aikana – palautetta tuli melko paljon, sekä ruusuja että risuja. On hienoa, että kaupunkilaiset ovat ottaneet Lyhtyjen yön ja Päivän puhalluksen omakseen. Konsertit olivat tänäkin vuonna huippuluokkaa, mutta jos esitettävä musiikki ja kuulija eivät kohtaa, voisi tilannetta helpottaa pienin keinoin. Vivaldia ja vanhoja suomalaisia iskelmiä on helppo mennä kuuntelemaan, sen sijaan Hindemith ja Mustonen vaativat kuuntelijalta jo enemmän, ainakin jos aikoo nauttia heidän musiikistaan. Klassiseen musiikkiin suhtaudutaan aivan liian vakavasti – voisiko joidenkin konserttien musiikkia hieman avata etukäteen kuulijalle tai voisiko konsertista keskustella etu- ja jälkikäteen, jos jokin jäi askarruttamaan mieltä. Meillä tuntuu olevan tarve ymmärtää, mistä oikein on kysymys, kun melodia ei jää mieleen ja riitasoinnut sattuvat korvaan.

Crusell-viikon taiteilijat ja kurssilaiset olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan, siitä kiitos kuuluu sekä taiteelliselle johtajalle että järjestäjille, erityisesti Rauno Melokselle. Järjestelyjen keskellä tulee kuitenkin koko ajan muistaa, kenelle
musiikkiviikkoa ensisijaisesti tehdään. Crusell-viikon tulisi kasvattaa sekä kaupunkilaisten että kaupungin pääomaa. Crusell-viikko ei ole vielä valmis, mutta se muuttuu koko ajan paremmaksi.

Suomalainen neurologi Markku T. Hyyppä on tutkinut 30 vuotta kulttuurin terveysvaikutuksia ihmisen elinikään. Hänen mukaansa kulttuuriharrastusten merkitys ihimisen elinikään on huomattavasti suurempi kuin terveysliikkunnan tai laihduttamisen lisäys elinvuosiin. Kulttuuri on ihmisen pääomaa, jonka arvon tietää vain ihminen itse. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus yhteen liikunta- ja yhteen kulttuuriharrastukseen – jos meillä olisi tähän varaa, meillä olisi paljon vähemmän tulevaisuudessa mielenterveyspotilaita.

Kysyn vielä kerran: voisiko Vakka-Suomi olla tiennäyttäjä ja taata edes yhden harrastuksen tuoman pääoman jokaiselle vakkasuomalaiselle lapselle ja nuorelle?