Blogi

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus

Tämän vuoden vanhustenviikon teemana on ”arvokas vanhuus on ihmisoikeus”. Oli suuri ilo ja kunnia olla Uudenkaupungin vanhustenviikon pääjuhlan juhlapuhujana. Olen itse siinä iässä, että puhun lähes päivittäin ystävieni kanssa vanhuspalveluista – meillä on iäkkäät vanhemmat. Keskustelun kohteena on erilaiset kotona asumista tukevat palvelut; raha-asioiden hoitaminen, ruoka- ja siivouspalvelut, lumen luonti talvella jne. Erilaisia ratkaisuja on yhtä paljon kuin meitäkin, sillä lähtökohtana on yksilöllisyys.
Juhlapuheessani muistelin lapsuuteni jouluja; kävin isäni kanssa 29 jouluna esiintymässä vanhainkodissa. Ensimmäinen jouluaaton esiintyminen oli, kun olin kuusivuotias. Olimme ”tuuraamassa” seurakunnan edustajia, jotka eivät jostakin syystä päässeet. Tästä alkoi perinne, joka jatkui isäni kuolemaan saakka. Oma jouluaattomme vietto alkoi aina esiintymisen jälkeen. Pieni lapsikin ymmärsi, miten tärkeää tuo esiintyminen oli vanhuksille, jotka viettivät joulua laitoksessa ilman omaisia. Joidenkin vanhusten kanssa tutustuimme, joillekin ehdin laulaa vain yhtenä jouluna. Kätellessämme vanhuksia, vaihdoimme aina muutaman sanan – lähes jokainen muisteli kotona vietettyjä jouluja. Miten tärkeää olikaan saada jakaa muistoja jonkun kanssa ja jouluun liittyy paljon ikimuistoisia hetkiä. Yhtä lailla tärkeää on myös se, että lapsi saa nähdä lähellään myös vanhuksia. Lapsikin miettii vanhenemista ja kuolemaa. Viimeksi tänään viisivuotias kummityttöni kysyi, miltä se tuntuu, kun ihminen kuolee. Samainen neitokainen sanoi jokin aika sitten mummulleen: ” Mummu, ethän sinä unohda minua sitten, kun olet mennyt taivaaseen.” Yhtä hellyttävää oli 7-vuotias Helmi, joka sanoi mummulle: ” Mummu, minä toivoisin sinun elävän niin vanhaksi, että näet minut aikuisena.” Lapsen pitää saada ajatella ääneen ja jakaa näitä kysymyksiä aikuisten kanssa, vaikka valmiita vastauksia ei aina olisikaan.
Hyvä ja arvokas vanhuus ei saa olla rahasta kiinni. Siinä on kysymys paljon tärkeämmästä asiasta – ihmisarvosta. Vanhuksista puhuttaessa unohdetaan usein, että puhutaan ihmisistä, yksilöistä. Ikä ja vanhuus ovat hyvin yksilöllinen asia. Vanhuuden kokemiseen vaikuttavat monet asiat, mm. eletyt vuodet ja niiden aikana kerätyt kokemukset, sairaudet, geenit jne. Kun oma mummuni täytti 70, hän kuiskasi, ettei tunne itseään vielä 70-vuotiaaksi. Kun sitten kysyin, minkä ikäseksi hän itsensä tuntee, oli vastaus olemassa – 50-vuotiaaksi.
Arvokas vanhuus on hyvää vanhuutta ja hyvä vanhuus voi olla hyvinkin erilaista. Joku kaipaa toimintaa, toinen taas rauhaa, kolmas ystäviä ympärilleen, neljäs jotakin ihan muuta. Jokainen vanhus itse on paras määrittäjä sille, mitä juuri hänelle tarkoittaa hyvä vanhuus.
Kun 17-vuotias kummityttöni sanoi minulle TAYKSin syöpäosastolla ” Mitä sinä Jaana itket,minulla on ollut ihan mahtavan hieno elämä”, ymmärsin, ettei tässä elämässä ole vuosilla merkitystä. Merkitystä on eletyllä elämällä; kokemuksilla, muistoilla, kivulla, suruilla ja rakkaudella – niistä on elämä tehty. Elämä on lahjaksi saatu – iloitaan siitä hyvät ystävät. Iltaan siitä tänään!