Hyvät ystävät

Olin 10-vuotias pikkutyttö, kun perheellemme ilmoitettiin, että viisivuotias pikkusiskoni aloittaisi koulunsa Jyväskylän kuurojen koulussa vuoden kuluttua. Uusikaupunki ei kuulunut Turun kuurojen koulun oppilaaksiottoalueeseen ja siksi 6-vuotiaan siskoni tuli käydä koulua kaksi viikkoa Jyväskylässä ja aina kahden viikon jälkeen olisi mahdollisuus viettää viikonloppu kotona. Vanhempani kertoivat minulle, että he eivät missään tapauksessa suostuisi antamaan vain 6-vuotiasta siskoani sisäoppilaitokseen. Isäni sanoi tekevänsä kaikkensa, jotta Uusikaupunki saataisiin Turun kuurojenkoulun piiriin. Minulle asiasta kerrottiin siksi, että jos hanke ei onnistuisi perheemme tulisi muuttamaan kesällä – todennäköisesti Vehmaalle.
Asiat etenivät ja keväällä 1978 lähdimme koko perheen voimin Helsinkiin, olimme matkalla sosiaali- ja terveysministeriöön tapaamaan upouutta ministeri Työläjärveä, jolle isäni oli tehnyt vaalityötä edellisissä eduskuntavaaleissa. Ministeri kertoi meille, että siskoni saattoi syksyllä aloittaa koulunkäyntinsä Turussa, oppilaaksiottoaluetta tullaan muuttamaan niin, että Uusikaupunki liitettiin Turun koulupiiriin kuurojen oppilaiden osalta. Minä, 10-vuotias tyttö ymmärsin, että tämä on nyt sitä politiikkaa.

“Ymmärsin, että politiikka on tekoja, ei tyhjiä lupauksia ja sanoja.”

Hyvät ystävät, tuolla Helsingin matkalla tapahtui jotakin hyvin tärkeää, minä näin ja koin, miten ihmisten arkea voidaan muuttaa politiikalla paremmaksi ja inhimillisemmäksi. Ymmärsin, että politiikka on tekoja, ei tyhjiä lupauksia ja sanoja. Ja sillä samalla tekojen tiellä tässä ollaan – minä olen politiikassa parantaakseni ihmisten arkea ja kunnioituksesta sitä työtä kohtaan, jota minua vanhemmat sukupolvet ovat tehneet maatamme rakentaessaan. Suomi on hyvä maa, mutta se ei ole vielä valmis.

Hyvät ystävät, oletteko huomanneet, että viime vuosina Suomessa sekä tuloerot että eriarvoisuus ovat kasvaneet? Tämä tarkoittaa sitä, että rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Tämä näkyy sekä arjessa että tilastoissa. Suomalaisista lapsista 100 000 elää pienituloisissa perheissä ja 30 000 suomalaislapsen perhe kärsii vakavia puutteita arjessa selviytymisessä. Suomessa asuu 200 000 köyhää eläkeläistä, joilla on suuri huoli siitä, että miten selviää taloudellisesti, kun lääkäri kirjoittaa uusia lääkkeitä, tai kun verikokeessa käynti maksaa 25 euroa kerta ja kontrolleissa pitäisi käydä viikottain. Olen tällä viikolla tavannut entisen yrittäjän, joka kertoi, että hänen täytyi lopettaa yrityksensä, sillä hän ei ole pystynyt maksamaan itselleen lainkaan palkkaa viimeisen vuoden aikana. Hyvät ystävät, hyvinvointivaltiomme suureksi ongelmaksi on tullut köyhyys.

Ensimmäinen vaaliteemani onkin pyrkiä vähentämään köyhyyttä, koskipa se sitten lapsiperheitä, eläkeläisiä tai pien- ja yksinyrittäjiä.

Köyhyys koskettaa myös työttömiä. Suomessa on valtavasti tekemätöntä työtä – nyt on vain saatava työ ja ihminen kohtamaan – meidän on rakennettava turvaverkostoja, jotta yksikään ihminen ei putoa verkoston ulkopuolelle. On pidettävä huolta – ihan jokaisesta suomalaisesta. On luotava työtä, sillä säännöllinen palkkatulo luo arjen turvallisuutta.

Suomessa on tapahtunut viime aikoina surullisia asioita. Yliväsyneet ja uupuneet äidit päätyvät kammottaviin tekoihin, kun tunnelin päässä ei näy valoa. Väitän, että terveydenhuollon ja kasvatuksen ammattilaiset näkevät hyvin nopeasti, kuka apua tarvitsisi. Vaan, miksi apu ja sen tarve eivät kohtaa. Suomessa asuu 18 000 lasta kodin ulkopuolella sijoituskodeissa. Kun yhden kodin ulkopuolisen sijoituksen hinnalla voisi saada 3000 tuntia kotipalvelua, miksi siis kotipalvelua ei ole saatavilla. Kun yhden lapsen sijoituksen hinnalla olisi mahdollisuus saada 1000 tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa tai 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, niin miksei meillä ole mahdollisuus toteuttaa riittävästi tällaista ennaltaehkäisevää toimintaa. Varhainen tuki tarkoittaa sitä, että puututaan ajoissa. Varhainen puuttuminen voi olla se valo tunnelin päässä, toivon valo, joka auttaa jaksamaan. Meidän tulee huolehtia siitä, että meillä on riittävästi erilaisia tukirakenteita, joilla me voimme tukea uupuneita vanhempia vaativassa kasvatustehtävässä. Köyhyys ja uupumus eivät ole häpeä, mutta ne syövät ihmisarvoa – kotipalvelu ja erilaiset perheen tukimuodot voisivat olla vastaus monen perheen tilanteeseen. Suomalaiset sosiaalityöntekijät uupuvat taakkansa alle, kun varhaisen puuttumisen malli ontuu pahasti. Suomi ei ole vielä valmis.

Suomessa on 170 000 yksinyrittäjää, mikä on 65 % kaikista yrittäjistä. Yrittäjän arki ei ole ruusuilla tanssimista, tai jos on, niin kovin piikikkäitä nuo ruusut tuntuvat olevan. Yksi suuri ongelma on se, että yrittäjien koulutukseen tulisi panostaa huomattavasti enemmän. Yrittäjiä kouluttavat usein henkilöt, jotka eivät itse ole koskaan olleet yrittäjiä – jokaisella alkavalla yrittäjällä on mielikuva ja unelma oman yrityksen menestyksestä, koulutuksessa helposti vahvistetaan näitä mielikuvia sen sijaan, että kerrottaisiin suomalaisen pienyrittäjän arjen haasteista. Nuoret yrittäjät tarvitsisivat tietoa ja taitoa niihin tilanteisiin, jolloin oma yrittäminen ajautuu vaikeisiin tilanteisiin ja koko yrittäminen joutuu vaakalaudalle – tällaista koulutusta pytyy antamaan vain kokenut yrittäjä. Tarvitaan kokemusta, kokemusta vaikeista hetkistä ja vastoinkäymisistä, ei sankaritarinoita pikavoitoista. Yrittäjyys on kovaa työtä. Pienyrittäjän suurimmat ongelmat ovat nykyiset verotuskäytännöt sekä ongelmat sosiaaliturvassa.

Siksi toinen vaaliteemani onkin pien- ja yksinyrittäjien tukeminen. Pienyrittäjät ovat avain suomalaisen yhteiskunnan nousuun.

Vanhusten ja vammaisten omaishoitajien arki on Suomessa todella raskasta. Omaishoidon pieni tuki vaihtelee kunnittain, eikä sijaisiakaan tahdo saada silloin, kun olisi tarve hengähtää ja kerätä voimia. Omaishoito on aina yksillöllinen ratkaisu – jokainen hoidettava kun on yksilö, jolla on omat yksilölliset tarpeet hoidon suhteen. Suomalainen vanhushoito laskee hyvin paljon tulevaisuudessa omaishoidon varaan. Tämän vuoksi meidän on luotava sellaiset työolosuhteet, että omaishoitajan on mahdollisuus yhdistää työ ja omaishoitajan tärkeä tehtävä. On myös tuettava omaishoitajien jaksamista.

Kolmas vaaliteemani onkin saada omaishoitajien taloudellinen tuki yhtenäiseksi ja tukea heidän jaksamistaan arjessa.

Vakka-Suomi tarvitsisi oman kansanedustajan. Tällä alueella on paljon asioita, joita tulisi ajaa eduskunnassa – Suomi ei pääty Turkuun, niin mukava kaupunki kuin se onkin. Meillä on paljon erityisosaamista, tarvitsemme uusia innovaatioita, jotta alueemme voisi kehittyä ja valmistautua tulevaisuuden haasteisiin. Meillä ei ole varaa vain odottaa tulevaisuutta, vaan valmistautua siihen ja olla itse mukana tekemässä sitä.

Toivoisin, että me vakka-suomalaiset pystyisimme katsomaan yhteistä hyvää yli puoluerajojen. Denis Waitleyn sanoin: elämässä on kaksi perusvalintaa: ihminen voi hyväksyä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat – tai hyväksyä vastuu niiden muuttamisesta. Lupautuessani kansanedustajaehdokkaaksi valitsin tietoisesti tuon jälkimmäisen vaihtoehdon – olen luvannut tehdä voitavani, jotta Suomesta ja Vakka-Suomesta tulisi parempi paikka meille jokaiselle.

Kohtaamiset ovat tärkeitä. Pirkko Työläjärven kohtaaminen oli tärkeä hetki minulle. Yhtä tärkeää on kohdata ja kuunnella ihmisen huolia ja murheita, vielä tärkeämpää on pyrkiä muuttamaan huonoja olosuhteita paremmaksi. Politiikka on tekoja, tekoja meidän suomalaisten parhaaksi.

Hyvät ystävät,

köyhyyden vähentäminen, pien- ja yksinyrittäjien tukeminen sekä omaishoitajien resurssien turvaaminen – siinä työtä yhdelle kansanedustajalle. Olen kasvanut demariperheessä, jossa minut on kasvatettu pitämään heikomman puolta. Kuten sanoin, sillä tiellä ollaan, tekojen tiellä – ja hyvät ystävät, sillä tiellä on hyvä kulkea – yhdessä teidän kanssanne.