VÄLITTÄMINEN EI MAKSA MITÄÄN

“Jos et voi tehdä sitä hyvää, mitä haluaisit, tee se, minkä voit.” Olen ollut mukana yli 30 vuotta erilaisissa hyväntekeväisyysprojekteissa – rahaa en ole koskaan käyttänyt paljon, mutta aikaani sitäkin enemmän. Maailmaa en ole muuttanut, mutta olen voinut vaikuttaa tavallisten ihmisten arkeen.

Minulla on ollut kaksi kummilasta, toinen Intiassa ja toinen Afrikassa, joiden koulunkäynnin olen mahdollistanut pienellä kuukausimaksulla. Muutama vuosi sitten saimme Virossa sijaitsevan Maardun kaupungin vammaisyhdistyksen jäsenille 200 ruokakassia jouluksi. Seuraavana vuonna he kävivät Suomessa tutustumassa työpajatoimintaan ja hakemassa sopivaa toimintamallia itselleen. Tallinnan yksinhuoltajaäideille ja -isille olen toimittanut jo useamman vuoden ajan vaateavustuksia. Heitä käyn myös silloin tällöin tapaamassa ja kannustamassa eteenpäin. Kaikkien projektien kautta olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin, joilta löytyy aina hetki aikaa muiden auttamiseksi.

Välittäminen on sitä, että auttaa lähimmäisiään resurssiensa mukaisesti. Välittäminen on konkreettisia tekoja, joiden perustana on halu auttaa.